Sumussa Pohjois-Vietnamissa

Ollut jännä viikko viime viikolla ja ei ole ehtinyt blogiakaan päivitellä. Nyt on tiistai ja Ossi pamahti aamusta lentokentälle. Totuushan on se, että kun odotat jotakuta lentokentällä, sen henkilön laukut tulee viimeisinä koneesta.. Ja kestää.. Mutta hyvin pääsi Ossi läpi passintarkastukset ja ilmeisesti mitään kovin kiellettyjä valmisteita ei löytynyt.


Lähdettiin Ossin kanssa sitten lentokentältä (taksin hinnan tinkimisen jälkeen) kaupunkiin, josta olin lukenut ristiriitaisia tietoja. Taksi ei ihan tiennyt tietä, mutta kyselemällä paikallisilta lähdettiin lopulta nousemaan vuoren rinnettä tunnin ajon jälkeen. Ja sitä sitten noustiinkin. Mutkia ja kaltevuutta löytyi. Ja vaikka koko ajomatka vuoren juurelle oli taloja suht lähekkäin, vuorta noustessa ylöspäin ei ollut asumuksen asumusta. Ehdittiin jo hetki epäillä, että onko täällä ylhäällä kaupunkia lainkaan. Mutta kun tarpeeksi noustiin, niin täältäpä putkahti kaupunki. Pieni ja ihan hirveät korkeuserot. Taloja on aina yksi rivi tien vieressä, sitten tie tekee mutkan ja seuraavat talot on edellisten yläpuolella.. Ja peltoja on rinteissä ja pelloilla naisia töissä.


Löydettiin hotelli ja sinne majoittauduttiin, sumua (pilviä) on ollut koko iltapäivän, joten ei täältä ylhäältä asti olla kovin hyviä kuvia korkeuseroista saatu. Huomenna lähdetään aamupäivällä sitten Hanoihin, koitetaan matkalta ottaa kuvia tuosta rinteestä sitten.


Ja päivä kuvina

 Ossi meidän hotellin pihalla. Kuvaajan takana siis meidän hotelli. Hotellissa ei vissiin oo ketään muita kun me, ja vaikuttaa kyllä niin kiinniolevalta, sesonki aika täällä alkaa vasta toukokuussa ja muutenkin Vietnamilaiset turistit käy tietenkin lähinnä vain viikonloppuisin.

Tämä kaupunki on ollut 1900-luvun alussa ranskalaisten lomapaikkana. Rakennukset tuhoutuneet 50-luvulla, mutta nyt korjattu paljon viime vuosina "alkuperäistä"tyyliä jäljitellen.

Ja Tatja kiertelemässä. Tässä vaiheessa ei ollut ihan niin paljon pilviä.

Kun ei osaa päättää kumpaa kuvaisi, on hyvä ottaa kuva, missä kumpikaan ei näy kokonaan.

Alkoi tulla pilviä. Tämä näytti minusta ihan joltakin satupuutarhalta.

Tuolla kun kuljettiin, niin eipä kyllä yhtään nähnyt mihin on menossa. Mutta ei eksytty!

Syötiin lounaaksi (an trua) possua.

Ja seikkailtiin sumussa.

Tatjan ja Ossin lukijakilpailu, mitä kuvassa?

Ja lukijakilpailun osa2.

Sitten alettiin olla jossain vaiheessa jo niin pilvessä, että kameralla ei saanut kuvaa läheltäkään.

Kun kulttuurimatkailee sumussa on kosketusaisti hyödyllinen?

Teitä yhdisti, oikoteinä, tälläiset astetta epäilyttävämmät portaat.

Ja sumusta paljastui, lähes sattumalta, meidän hotelli. Laskeuduttiin sitten portaita pitkin (jotka olivat ihan inhimillisen näköiset ja niitä uskalsi kävellä) hotellin eteen.

Ja käytiin vielä syömässä päivällistäkin. Ranskalaiset, vietnamilaista? Joo!

Tänään nyt nukkumaan ajoissa ja aamulla liikkeelle ja sitten aamupäivästä tulee taksi meidät hakemaan Hanoihin! Miten me kestetään sitä meteliä ja ihmispaljoutta tämän jälkeen..

Viikonloppu ohitse

Näin on tämäkin viikonloppu vietetty. Tosiaan lauantaiaamuna lähdin aamujunalla kohti Dong Hoin kaupunkia. Oli mahtavat maisemat ja kiva junamatka! Aamutuimaan tuppasi vain hiukan väsyttämään.. ;)
 Pääsin kaupunkiin ja asemalla näin muutaman turistin. Sitten en nähnytkään yhtään länsimaisen näköistä ihmistä kierrellessäni kaupunkia. Alunperin olin miettinyt lähtemistä kaupungin ulkopuolelle nähtävyyksiä katsastamaan, kun sinne menin, mutta en sitten ehtinyt. Ehkä joku toinen viikonloppu!

Kaupunki oli ihan jees, tosi hiljainen ja tosiaan, ei yhtään turistia tullut vastaan. Ehkäpä siksi siellä yritettiin minulta pyytää kaikesta ihan älyttömän turistihintoja. Eipä siis tullut hankintoja tehtyä, mutta eipä tarvettakaan ollut. Mukavasti meni päivä kierrellen ja paikallisten kanssa kielitaidolleni ja minulle nauraen..

Tänään, sunnuntaina, olin sitten taas lounaalla vietnamilaisten nuorten luona. Halusivat minun kokkaavan jotakin suomalaista perinneruokaa. Ensin rajoitti se, etten tiennyt mitä aineksia saisin täältä hankittua ja toisena rajoitti se, että näillä yleensäkään ole uuneja. Mitä suomalaista yleistä ruokaa voi tehdä yhdellä levyllä?! (Hernekeittoa ei lasketa, sen tiedättekin.) Tein sitten perunamuusia ja syötiin sitä riisin ja possun ja kasviksien kanssa. ;)

Ja seuraavana kuvatallenteet:

A

Dong Hoissa oli iloisia ihmisiä! Tämä pikkupoika oli kuusvee.

Viltsulle, Artulle, Rufukselle, Nerolle ja muillekin eläinystäville terkkuja! Täälläkin on suloisia kavereita, tämä kaveri oli vain vähän ujo ja kurkisteli vain heinien takaa.

Dong Hoin, samoin kuin Huen, halkoo joki (joka oikeasti taitaa siis olla meri, tuolla vaan on iso saari toisella puolen). Tässä fiiliksiä jokirannasta.

Botskeja.

Minä pommitetun entisen kirkon luona.

Kalastusta Dong Hoin keskustassa.

Pelleilin rakettien kanssa.

Eli Dong Hoin kaupunki oli pohjoisena rajakaupunkina Pohjois- ja Etelä-Vietnamin rajavyöhykkeelle. Sodasta on paljon muistoja. Tälläinen patsas oli rannalla jonkun äidin muistoksi, joka kuljetti sotilaita rannalta toiselle ja sitten kuoli amerikkalaisten pommituksessa.

Dong Hoissakin oli tietenkin myös marketti. Näillä oli jotenkin ihan erityisen hauskaa, kun kerroin olevani opiskelija..

Pojat pelasivat jalkapalloa. Poika ei ole oikeasti ihan noin jumittunut, kuin kuva antaa olettaa.

Jalkapalloa pelataan jaloilla, mutta hyvä källi on heittä jotakuta niskaan sillon kun se kääntyy kattomaan turistia.

Ja joku voi arvata miksi tuli otettua kuvia lentokoneista, kun sellasia oli jossain?

 Toinenkin kappale tämmöistä.

Yksi näistä Dong Hoi'laisista pikkupojista opetteli käyttämään mun digikameraa, tässä meidän yhteiskuvailun tuloksia.

Haa, kamera.

Isoäiti.

Dong Hoin juna-asema ja mun juna tulossa. Tsukutsuku.

Ja sitten jo Huessa. Tänään kokkaamassa vietnamilaisessa opiskelija-asunnossa. Tässä keittiö.

Ja näillä kokkailtiin. Vielä(kään) ei ole vatsakipeä.

Kävin myös juomassa limsaa Huessa olevan joen rannan kahvilassa.

Ja vielä loppuun osa kuvasarjasta "Valloittavat hymyt Vietnamissa". - poika Dong Hoissa.

Muutama asia

Kaksi asiaa, joista haluan purnata.
Eli mähän oon opetellut ajamaan tuolla pyörällä tuolla liikenteessä. Ja se sujuu ihan okei. Katsoo vaan eteen ettei aja kenenkään päälle, jos ei tiedä mitä tehdä niin pysähtyy kokonaan ja luottaa siihen, että takanaolevat on oikeesti vietnamilaisia ja osaa sen. Mutta asia mitä en ymmärrä.. Kun tuolla kaikki menee eri tahtia, niin sitten itse polkee tien laidassa (muttei ihan laidassa, koska jos joku tuleekin väärällä kaistalla vastaan, niin sen pitää mahtua sieltä).. Sitten joku ajaa moottoripyörällä siihen viereen ja alkaa kysellä "hai, hau aar juu? veer cam juu?" Ja sitten sitä juttelua jatketaan vaikka 10 minuuttia, kun poljen toiselle puolen keskustaa.
Ongelma vaan on se, että mä en oo vietnamilainen ja musta tuntuu, että mun pitäis katsoa myös niitä moottoripyöriä, polkupyöriä, jalankulkijoita, takseja, xyclo-riksoja ja busseja mitä ne kadut on täynnä. Siinä vaan on liian monta asiaa! Argh.

Toinen asia. Kuka haluaa ostaa tampooneja, jotka on nimetty jonkun mukaan? Hymyilevä naisen naama paketissa ja Anna Jokisen tampoonit! Ostaisitko?

Kaikkea ei vaan voi ymmärtää.. Ei edes vietnamilaisia.

Toi dang hoc tieng viet - ja osaankin jo jotakin!

Eli tänään sain ostettua junaliput puhumalla Vietnamia! Suuri merkkipylväs matkallani kuullostamaan vielä kummallisemmalta.

Suunnitelmissani siis huomenna lähteä junalla tuohon lähikaupunkiin katselemaan miltä se näyttää. Aamusta aikaisin olisi lähtökin.

Ollaan nyt oltu sitten psykiatrisella osastolla harjoittelussa, koska lupapaperit eivät olleet valmiit pediatriselle ja koska siellä on niin kauhea kiire. Ensi viikolla pitäis päästä aloittamaan sitten siellä.

Psykiatrisen osaston hoitohuone. Täällä annetaan mm. sähköshokkihoitoa, ECT. Suomessahan hoito annetaan lyhyessä nukutuksessa ja lihasrelaksanttien kanssa, anestesialääkärin ja useimmiten myös hoidon antavan lääkärin läsnäollessa, lisäksi paikalla on hoitaja, Suomessa hoidon jälkeen potilaat heräävät heräämössä ja vointia seurataan muutama tunti.

Ja Vietnamissa?

Hoidon antaa hoitaja, joka tässä valmistelee sähkökonetta. Potilas ei saa toimenpidettä varten lääkitystä ja sähköshokki annetaan siis hereillä. Toimenpiteen jälkeen potilas nostetaan käytävän lattialle, jossa omaiset seuraavat potilaan heräämistä. Hoitajia ei tässä vaiheessa enää näy missään. Hyvä puolihan hoidossa on se, että se useimmiten vie potilailta muistin ainakin tapahtuneesta (usein pidemmältäkin ajalta), joten potilaat eivät kieltäydy ensimmäisen jälkeen. Potilaat täällä pitävät sähköshokkihoitoa modernina hoitona (sähkön täytyy olla modernia?) ja vaativat sitä usein (täällä on kuitenkin lähes samat kriteerit hoidon antamisen suhteen kuin Suomessakin).

Että sellasta. Muutama kuva muutenkin.

Psykan osaston henkilökunnan puoli. Opiskelijoita oli tänään iso lauma osastolla, tässä kuvassa pänttäämässä tenttiin. Suomalaiset tytöt etualalla toimettomina.

Tentti, joka ei kuulemma sujunut kaikilta ihan kauhean hyvin. Metodilla siis opettaja kysyy vuoronperään joltakin jotakin.

Siinä vielä uusiksi sähkökoneen valmistelua. Ollaan iloisia, että asutaan Suomessa, jooko?

Pyöräilykuvia

Muutama pyöräilyreissukuva viikonlopulta. Maisemaa ja silleen. Tällä viikolla ollaan jouduttu hiukan odottelemaan lupapapereiden järjestymistä ja siksi on tullut alkuviikostakin lomailtua. Tänään kuitenkin menossa luennolle, aiheena ilmeisesti pediatria.

Lähdin pyöräilemään huonon seinäkartan opastamana ja etsimään jotakin Pagodaa. Itseasiassa näin yhden kyltin, mutta sitten taisin pyöräillä jo koko pagodan ohi. Veikkaus oli, että se oli tuon vuoren vieressä.

Tässä polkupyöräni, kun pidin taukoa valokuvailusta.

Eksyin sitten matkallani Vietnamilaiselle moottoritiellekin. Tässä tulosuunnasta risteyksessä ihmettelen, että mitäs sitten. No, ei mitään, rohkeasti vaan tien reunaa menemään. Mutta lopulta moottoritiellä oli paljon vähemmän kulkijoita (oikeasti ei melkein ketään) ja tie oli leveämpikin kuin kaupunkitiet. Ja mikä parasta, ei nää vietnamilaisten mopot ees kulje lujaa. Joten sekin meni hyvin kuitenkin!

Tässä pikkutie, jolle päätin sitten kääntyä motarilta.

Jarkkitehtuurikuvia. Ei mitään tietoa mikä tämäkään oli. Mutta portti jonnekin?

Tässä oli yksi porteista, joka johti suurelle, vanhalle pyhäkköalueelle. Alue oli iso ja siellä on reilu sata vuotta sitten ollut paljon uskonnollista toimintaa. Eläimet on uhrattu tietyssä paikassa ja muuten alue on täyttynyt sitten juhlijoilla. Nyt muistutti täysin hyvin hoidettua puistoa, muutama tällainen hiukan harmaantunut ja rapistunut rakennus siellä oli.

Vartioiva lohikäärme. Graaauh!

Tässä vielä terkkukuva sieltä suurelta pyhäkköalueelta. Tämä oli "kolmiportainen" rakennelma, ja ilmeisesti siis se, minkä ylimmällä "portaalla" oli uhrattu ne eläimet. Eli istun keskimmäisellä tasolla/portaalla. Täällä oli porttivahdit ja en tiedä miksi he puhuivat minulle vain eläinten uhraamisesta, mutta ehkä kokivat sen sitten tärkeimmäksi.

Kohti päivän luentoa, xin chao!

Pikkuhiljaa paranee..

Jeps, eli pikkuhiljaa alkaa olemaan olo ihan normaali. Nuha on vielä, mutta sen kyllä kestää. Tänään oli sitten pakko lähteä pyöräilemään, kun teki mieli niin paljon jo kunnolla ulos. Ja hyvin jaksoin, ei siinä mitään.

Eli kävin yhden geokätkön tänään hakemassa. Täällä ei ole niitä montaa, tuo yksi oli helppo ja tässä lähellä. Samalla pyöräilin hiukan sinnetänne tuolla. Upeita maisemia!

 Jostain pikkutieltä. Nousu oli pyörällä pikkasen paha, ei paljon.

Oli tosi iso hautausmaa siellä rinteillä.

Kun tulin kätkölle, niin eiköhän samaan aikaan paikalle tullut kuus moottoripyörällistä turisteja. Noh, otin sitten kuvia taloista ja pidin juomataukoa. Eipä ne kauaa siellä viihtynyt sekään porukka ja pääsin etsimään.

Löytyi. Iloinen ilme.

Tämä geokätkö sijaitsi siis hienolla paikalla. Areenassa on joskus ennen 1900-luvun alkua järjestetty elefantti - tiikeri -tappeluita. Suurta huvia varmaankin. Pyöräilymatkaa ei ollut Huen keskustasta kuin ihan muutama kilometri.

Tälläinenkin tuli aamun reissulla vastaan.

 Reppuni otti minusta kuvan tämän temppelin (?) edustalla.

Ja tässä tämän viikon herkku ja oppimani vietnam: Lautasella siis rau muong xao toi va com. Erikoismerkit puuttuvat, mutta hyvää (ja yksinkertaista)!

Ja lopuksi briiffi, Geokätkö?! Mikä se on?
Geokätköily - geocaching on harrastus, jossa etsitään toisten ihmisten piilottamia kätköjä luonnosta (tai kaupungista). Nettisivulla www.geocaching.com on tiedot mihin ihmiset ovat kätköjä piilottaneet, kätköistä löytyy koordinaatit ja usein sanallinen ohjeistus/vinkkejä. Köyhänä opiskelijana mulla ei oo mitään koordinaattilaitetta, joten joskus joutuu panostamaan aika lailla etsimiseen.. Kätköjä on ympäri maailmaa ja kätkössä siis normaalisti on pienessä purkissa (esim. filmipurkit) paperia ja kynä. Sitten raapustetaan oma nimi paperiin ja päivä, että koska kätkön on käynyt kaivamassa. Netissä jälkeenpäin myös listataan kätkö löydetyksi. Ideana se, että kaikki voivat piilottaa kätköjä vaikka paikkoihin, joissa haluaisi muidenkin käyvän ja ne näkevän. Hienoja paikkoja ihmiset ovatkin keksineet ja kätköjä piilottaneet. Kätköt voivat olla kiven alla, kolossa tms. Tärkeä asia on se, että muut ihmiset eivät saa nähdä kätköä, koska tarkoitus olisi, että se olisi siellä vielä seuraavienkin löydettävänä.

Jotkut ihmiset ovat ihan hulluna tähän ja tosi kivaa se onkin! Valitettavasti vaan esim. Vietnamissa ei kovin suosittua ja täällä Huessakin on ihan vain muutama kätkö. Mutta nepä täytyy nyt ainakin sitten hakea.